Sirkuksen tiedotuskeskuksessa vuodesta 2010 lähtien video- ja valokuva-aineistojen digitointihankkeessa työskennellyt Leena Savioja jäi tehtävästään eläkkeelle huhtikuun 2019 alussa. Juttelimme Leenan kanssa hieman siitä, mitä kaikkea projekti on pitänyt sisällään, millaista materiaalia digiarkistoon on kertynyt ja mitä muuta vuosien varrelta on jäänyt mieleen.
Suomalainen sirkusala oli Leenalle tuttu jo ennen projektin alkua, sillä Leenan poika on jonglööri, ja Leena on seurannut sirkusta 90-luvun alkupuolelta lähtien. Digitointiprojektin pariin Leena kuitenkin päätyi hiukan sattuman kautta.
”Vaikka sirkusmaailma olikin poikani kautta tuttu, en ollut kuullut Sirkuksen tiedotuskeskuksesta aiemmin. Huomasin kuitenkin ilmoituksen, jossa tiedotuskeskukseen haettiin tiedottajan äitiysloman sijaista ja soitin [tuolloiselle toiminnanjohtajalle] Tomi Purovaaralle, voisinko tulla tutustumaan tiedotuskeskuksen toimintaan.
“Tässä yhteydessä selvisi, että Tomi oli juuri neuvotellut Tom Hertellin kanssa tämän valtavasta VHS-kokoelmasta, jonka Hertell halusi lahjoittaa tiedotuskeskukselle. Kokoelman digitointiin oli saatu myös jo apuraha, mutta tekijä puuttui – olin itse valmistunut juuri media-assistentiksi, joten siinä sitten työ ja tekijä kohtasivat”, Leena muistelee.
Lähtökohtana Hertellin kokoelmat
Kokoelmatyö alkoi siis vuonna 2010, jolloin tiedotuskeskukseen hankittiin tarvittava laitteisto ja suunniteltiin projektin etenemistä. Varsinainen Hertellin kokoelman digitointityö alkoi vuoden 2011 puolella, ja sittemmin materiaalia on kertynyt valtava määrä: tällä hetkellä tietokantaan on kirjattuna yli 3000 nimikettä, ja tämän lisäksi on runsaasti myös sellaista digitoitua materiaalia, joka ei ole tietokannassa.
”Useimmiten homma toimi niin, että kun oltiin yhteydessä henkilöön, jolla oli sirkukseen liittyvää materiaalia VHS-nauhoilla, kävi ilmi, että useimmiten kaseteissa ei ollut tietoa niiden sisällöstä eikä henkilöllä itsellään enää välineitä kasettien katsomiseen. Niinpä keräilijä houkuteltiin antamaan kaikki kasetit hankkeen käyttöön ja luvattiin digitoida kaikki merkittävä sisältö. Jos se ei liittynyt suoranaisesti sirkukseen, se annettiin digitoituna kuitenkin keräilijän omaan käyttöön ja sirkusaiheinen materiaali jäi tiedotuskeskuksen kokoelmaan. Materiaalia siis digitoitiin paljon enemmän kuin oli varsinaisesti tarpeen.
”Digitoinnissa on keskitytty pääasiassa VHS-nauhoihin, ja Hertellin kaseteissakin oli valitettavasti jo paljon tuhoutunutta tai huonokuntoiseksi mennyttä materiaalia. Vanhimmat kasetit ovat 70-luvun lopulta ja 80-luvun alusta, tuon ajan VHS:t alkavat olla jo elinkaarensa päässä ja niissä alkaa jo näkyä kaikenlaisia värivirheitä, kuvan tuhoutumista ja niin edelleen.
”Ajallisesti kaseteilla on toki tätäkin vanhempaa materiaalia, sillä Hertellin ja muiden keräilijöiden kokoelmiin on nauhoitettu televisiosta sirkusfilmejä, sirkusesityksiä 50- ja 60-luvuilta ja esimerkiksi Linnanmäen dokumentteja 60-luvulta. Dokumentteja on muutenkin ilahduttavan paljon”, tarkentaa Leena.
Materiaalia lähes puolen vuosisadan ajalta
Digitoitua sisältöä on siis laajalta skaalalta ja se käsittää paljon muutakin kuin sirkusesityksiä. Leenan mukaan alun perin ajatuksena oli ottaa arkistoon vain varsinaisia esitystallenteita, mutta koska materiaalia oli niin runsaasti, se vähitellen laajeni. Esimerkiksi dokumentit vanhoista sirkussuvuista ovat ainutlaatuisia vaikkapa tutkijoiden käyttöön tulevaisuudessa.
”Aluksi ajateltiin, että tiedotuskeskuksen kokoelman pääpaino olisi Suomessa esiintyneillä taiteilijoilla ja ryhmillä ja ennen kaikkea tietysti suomalaisilla. Hertellin kokoelmassa oli kuitenkin paljon ympäri maailmaa lähetettyjä promovideoita, jotka myös ovat toki arvokasta historiallista aineistoa, joten nekin otettiin mukaan arkistoon.
”Videotallenteiden lisäksi Tom Hertellillä oli uskomattoman laaja studiotasoisten valokuvien kokoelma, sillä Hertell oli perustanut agentuurinsa vuonna 1953, joten materiaalia oli vuosikymmenten aikana kertynyt valtavasti. Olen läpikäynyt kokoelmasta ehkä kolmasosan, ja siitä on digitoitu sirkukseen liittyvät esiintymiskuvat. Sanoisin, että niitä on arkistossa nyt noin 3500 kappaletta”, Leena arvioi.
”Hertellin kokoelmassa suomalaisten sirkustaiteilijoiden määrä on suhteellisen pieni. Muutamia tämän päivän taiteilijoiden nuoruuden esityksiä sieltä toki löytyi, muun muassa promovideoita Laura Tikan, Pauliina Räsäsen, Liina Aunolan, Rauli Katajavuoren ja Jani Nuutisen esityksistä.
”Suomalaisia esityksiä alettiin saada arkistoon merkittävästi vasta myöhempien kokoelmien myötä. Markku Aulangon ja Björn Gammalsin kokoelmissa niitä oli jonkin verran, mutta runsaasti niitä löytyi vasta Kari Hasasen kokoelmasta. Hasanen itsehän oli akrobaatti ja esiintyi parina Alpo Hirvimäen kanssa taiteilijanimillä Duo Akilles ja Nino & Zico. Tämän esiintyjätaustansa takia Hasanen on kerännyt esityksiä intohimoisesti.
”Muutenkin tallenteita on vähän kaikenlaisia. On suoraa kuvaa sirkusesityksistä, esimerkiksi esityksiä joissa 10 numeroa, jotka on voitu leikata yksittäisiksi tai tallennettu kokonaisena esityksenä, koko illan esityksiä eurooppalaisista sirkuksista, yksittäisten taiteilijoiden promovideoita ja niin edelleen. Toki materiaaleissa on eroa riippuen siitä, ovatko ne peräisin keräilijän vai sirkustaiteilijan kokoelmista. Taiteilijoilla kuten Hasasella on paljon videoita, joissa artisti on kuvannut esimerkiksi omaa harjoitteluaan videolle, mutta nämäkin ovat tietysti näkökulmia sirkuslajien historiaan.”
Trendejä ja muoti-ilmiöitä
Kysymys historiallisesta perspektiivistä onkin kiinnostava. Koska materiaalia on niin ajallisesti niin pitkältä ajalta, yli puolen vuosisadan mitalta, mahtaako siinä näkyä jonkinlaisia kehityskulkuja joko yksittäisten lajien tai koko sirkusalan osalta?
”Varsinaisia kehityssuuntia ei aineistosta ehkä tällaisenaan pysty oikein poimimaan. Erilaisia trendejä ja muotivirtauksia arkistosta voi kuitenkin löytää, ja jo VHS-ajalla sirkustemput kulkevat selvästi muodissa. Esimerkiksi kun yksi jonglööri tekee jotain, vaikkapa siirtyy palloista keiloihin, voi arkistovideoista nähdä miten kaikki muutkin siirtyvät.
”On myös joitain muoti-ilmiöitä, jotka eivät ole vielä tulleet takaisin valtavirtaan. Jongleerauksessa oli VHS-aikana muotia jongleerata esimerkiksi sikarilaatikoilla, bumerangeilla, hatuilla ja erilaisilla mailoilla kuten tennismailoilla. Pariakrobatiaesityksissä oli 80-luvun aineistoissa paljon rullaluistelua pöydillä ja niin edelleen, ja olen odottanut milloin tämä tulisi takaisin muotiin. Pieniä henkäyksiähän tästä on jo nähty ja jotkut akrobaatit ovat käyttäneet rullaluistimia, mutta ihan kunnolla se ei ole vielä palannut”, Leena nauraa.
”Kaikissa sirkuslajeissa on tietysti havaittavissa, että taiteilijat ovat seuranneet toistensa tekemisiä kuten varmasti nykyäänkin. Arkistomateriaaleista voi löytää tällaisia samankaltaisuuksia ja tavallaan havaita, kuka minkäkin trendin on aloittanut. Ajankuvana tallenteet ovat myös mielenkiintoisia niiltä osin, että koko illan sirkusesitysten osalta voidaan katsoa, miten niitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla verrattuna nykypäivään.
”Tosin näistäkään ei voi ajatella, että vanhoista esitystallenteista näkyisi selkeä tie perinteisestä sirkuksesta nykysirkukseen. Arkistoon digitoiduissa Nuorisosirkusliiton kesäfestivaalivideoissakin on oikeastaan vain temppuja temppujen jälkeen, eikä keräilijöiden kokoelmissa ole ollut esimerkiksi nykysirkukselle ominaisia tunnin mittaisia yhtenäisiä esityksiä kovinkaan paljon”, pohtii Leena.
”Kokonaisuutena arkisto on historiallisesti tietysti hirvittävän arvokas, ja on ollut rikastuttavaa ja mielenkiintoista nähdä työn ohessa niin laaja kirjo taitavia esittäjiä ja esityksiä. Vasta tätä digitointityötä tehdessäni itsellenikin avautui ja todentui se, kuinka itsestäänselvää, seurattua ja arvossapidettyä kulttuuria ja koko perheen esitystaidetta sirkus ja katusirkus ovat olleet Euroopassa jo pitkään. Samaan aikaan tuolloin muutama vuosikymmen sitten Suomessa käytiin etupäässä tivolissa ja kenties kerran vuodessa sirkuksessa, jos se sattui omalle paikkakunnalle tulemaan. Sittemminhän tilanne on toki kehittynyt, mikä on totta kai hienoa.
”Varsinkin nuorille sirkus on monella tapaa hauska harrastus ja sen suosion kasvu on ilahduttavaa. Sirkusharrastuksessa ei tarvitse kilpailla kuin korkeintaan itsensä kanssa ja se on monipuolista liikuntaa, yhdessä tekemistä ja kuin huomaamatta se opettaa myös esiintymistaitoja rennon letkeässä tunnelmassa.”
Viisaita sanoja! Sirkuksen tiedotuskeskuksen ja koko suomalaisen sirkusperinteen puolesta valtavan suuret kiitokset Leenalle mittavasta ja tärkeästä työstä digitointihankkeen parissa, ja rennon letkeitä eläkepäiviä!